Anteeksi.

Olen ihan törkeästi laiminlyönyt tämän blogintapaisen päivittämisen jo jonkin aikaa. Oletan, että tauko oli paikallaan, tätä kun olen aina tehnyt pakottomasti ja vailla suuria velvollisuudentunteita, mutta onhan se vähän kurjaa jättää näin pitkä tauko päivitysten väliin.

Johtuukohan lomakauden majataloviikosta vuoroin vaihtuvine vieraineen ja sen tuomasta sosiaalisuusyliannostuksesta, että tämä pakopaikka netin uumenissa muistui taas mieleeni. Täällähän voin rauhassa muhia omassa mehussani ja vaikka salaa kaivaa omaa napaanikin, jos siltä tuntuu.

Pääasia, että voin olla hetken yksin hiljaa, vain raukea kissa seuranani.

Huomenna on jälleen tiedossa pakkososiaalista tekemistä ventovieraitten kanssa.

Tänään jäin pyörittelemään päässäni kompastuskiveä, johon sosiaalisissa ympyröissä aina silloin tällöin törmään. Pitäisi nokkelasti tiivistää nopeasti hauska ja positiivinen anekdootti siitä, mitä jokin henkilö minulle merkitsee tai muuten vain kuvata suhdettamme.

Suulliselta kommunikointikyvyltään rajoittuneelta, sosiaalisesti kömpelöltä peikolta tuo on aina vaativa, joskus mahdotonkin tehtävä. Usein suustani pulahtelee tällaisissa tilanteissa vain sammakoita, joita saa hävetä vuosienkin kuluttua, kun aivot eivät vain toimi riittävän nopeasti enkä joko keksi mitään kivaa tai ajatukseni kiteyttäminen jää kesken kun en saa suuhun sopivia lauseita muodostettua ennen kuin hetki hujahtaa ohi ja ilmaan jää leijumaan se kömpelö alustus, joka lähinnä nolostuttaa kohdettaan.

Huomenna tämä on edessä. Yritän selvitä siitä kunnialla siitä huolimatta, että taas on edessä päivä sosiaalisuutta vieraiden kesken.