Yritän aikuisopiskella salaa Avoimessa. Hiukkasen lyijykynä tutisi ensimmäisessä tentissä, kun ympäripyöreisiin kysymyksiin olisi pitänyt ryhtyä laatimaan jäsenneltyä esseetä, vaikka oppimista todentava faktapulautin oli pahasti ruosteessa. En vielä tiedä kuinka tentti meni, enkä ihan lämmöllä muistele sitä paksun tenttikirjan lukemista kotikiireiden ohessa, mutta hauskaa tämä on silti. Aihe kiinnostaa, ja lukemiseenkin suhtautuu kuitenkin melko rennosti ja pakottomasti, vaikka yliopiston penkillä ollaan jälleen ja tenteiltä vaaditaan samaa kuin Oikeilta Opiskelijoiltakin. Mutta minunhan ei tarvitse yrittää hampaat irvessä, minähän vain vähän niinku harrastelen tätä alaa. :)

Nyt uusi kurssiaine yllyttää pohtimaan tietoisuuden ja aivotoiminnan yhteyttä. Millä edellytyksillä voisimme sanoa, että robotilla on tietoisuus? Onko puu tietoinen? Hyönteiset? Kalat? Kissat? Koirat? Apinat? Miten tietoisuuden voisi edes määritellä? Meillä on tunne että se on olemassa, mutta jos yrittää itselleen selittää MIKÄ se oikeastaan on, mitkä ovat tietoisuuden tuntomerkkejä, niin johan meni jauhot suuhun. Aivosähköiseksi sattumaksi selittäminen tuntuu rankalta yksinkertaistukselta, kun oman olemassaolonsa kokee niin väkevästi, mutta pätevämpää selitystäkään ei tällä hetkellä taida olla. Tutkitaan avaruuden tyhjyyksiä, merenpohjan pimeyttä ja myyvimpiä kännykkäominaisuuksia, mutta emme osaa selittää tieteen keinoin miksi elämme ja tunnemme olevamme olemassa.

Kun isäni tajunnantaso vaihteli rajusti aivohalvauksen jälkeen, tajusin itse kuinka hauras ja häilyvä on raja tajuttomuuden ja läsnä olevan, toimivan tajunnan välillä. Ihmisellä saattaa olla ajatuksia, mielipiteitä, kokemuksia omasta olostaan ja ympäristöstään, mutta ellei niitä kokemuksia jollain tapaa osaa, kykene tai halua viestittää ympärilleen, on muiden vaikea määrittää mitä sinne henkilökohtaiseen tietoisuuteen kuuluu. Voidaan tutkia refleksejä ja tihrustaa aivokäppyröitä, mutta ne eivät kerro jos potilasta kiukuttaa kivuliaasti injektoitu lääke tai veikö valveuni keskussairaalasta kaukomaille. Sellaisista voi tietää vain kommunikoimalla.

Minusta se on kiehtovaa, tämä perimmäinen tietämättömyys. En usko tieteen kaikkivoipaisuuteen siinä mielessä, että kaikki tieteellisesti todistamaton olisi lähtökohtaisesti soopaa; uskon pikemminkin ettei kaikkea vielä yksinkertaisesti osata selittää tieteen keinoin, mutta kyllä selitysten löytämisyritykset tuovat ilmi jännittäviä asioita. Ja kuka tietää, ehkä salaisuudetkin joskus paljastuvat. Mutta olisiko sittenkään jännittävää elää maailmassa, jossa tietoisuuden rakentuminen tunnetaan täydellisesti? Osattaisiinko elää ilman elämän mysteeriä?

Harrastelijapäähänkin on hauska välillä sovittaa ikuisten kysymysten hattua. Sen voi aina halutessaan heittää nurkkaan ja kaivaa vaikka telkkarista herkullisinta aivotonta viihdettä vailla huonoa omaatuntoa, jos siltä tuntuu.