Tässä muutama vuosi sitten ystävien silloin 3-vuotias tyttö leikki mieheni kanssa ja hetken pohdittuaan jotakin otsa rypyssä päätyi kysymään tältä: "Sinä taidat olla aikuinen?" Mitenpä yli kolmekymppinen mies voisi rehellisyyden nimissä kolmevuotiaalle muutoin vastata kuin myöntävästi. Hetki aprikoivaa hiljaisuutta. "Mutta sinä et ole isä." Niin, ei. Pitikö tytön miettiä aikuisuuden määritelmänsä nyt uudelleen?

Joskus parikymppisenä tuumin, että aikuisuuteen kuuluu omistusasunto, auto, avioliitto ja vakituinen työpaikka. Hiljalleen reppuuni on lastattu kaikki nämä ja paljon muutakin, esimerkiksi puutarhanhoito ja , ja vaikka en ihmisenä tai ajattelevana oliona pidäkään itseäni juurikaan erilaisena kuin tuota 20+ -versiota, jolla oli vielä elämä ja isot valinnat edessään, niin totta mooses olen nyt aikuinen. Mitkään listan asioista eivät aikuisuuteen vaikuttaneet suuntaan tai toiseen, ei ihminen muutu autokaupat tehtyään, ovatpahan vain esimerkkejä elämän vakiintumisesta iän myötä. Minä koen että aikuisuuteeni liittyy irrottautuminen ympäristön asettamista vaatimuksista ja keskittyminen siihen, mitä itse tunnen ja haluan. Tämä ei välttämättä ole pelkästään oman napansa ympäri käpertymistä, oman edun tavoitteluun keskittyvää kalkkiutumista, vaan omien vahvuuksieni tiedostamista ja harjoittelua elää niiden mukaan. Olen itse vastuussa onnestani, päätän itse miten elämääni elän ja mihin voimani keskitän. Koska oma tahtoni on tähän mennessä ollut melko heikko ja olen elämässäni ajelehtinut sattuman ja ajopuuteorioiden oppien mukaan, koen tämän irtautumisen odotusarvoista vapauttavana. Jos päätän hankkia asunnon, auton, höyhentyynyn ja puutarhalapion, päätös on minun eikä minun todellakaan tarvitse murehtia sitä, että nyt myyn nuoruuteni ihanteet ja vapauteni. Päin vastoin. Päätös haravanvarteen tarttumisesta on minun, eikä ulkoista keskiluokkaistumista tarvitse hävetä, jos näistä asioista itse aidosti nauttii. Mikä pakko minun on vaikuttaa nuorekkaalta, jos en itseäni sellaiseksi tunne?

Omistusasunnosta ja taimikasvatuksesta huolimatta Aikuinen Nainenkin voi iloita hyvistä lipuista vuosia odotettuun rock-konserttiin. En todellakaan lakkaa kynsiäni mustaksi, mutta saatan laulaa mukana ja heiluttaa ylipainoista peppuani häpeämättä.