En minä tästä sarjasta silloin alkujaan niin paljon hurmioitunut, että olisin äitynyt devareita hankkimaan tai muuten vain menettänyt sydäntäni sarjalle, kuten joskus käy (BBC:n North & South esimerkiksi). Näytelmä tuntui teemaltaan AIDSeineen ja homoteemoineen kovasti menneiden vuosikymmenten suhinalta, vaikka näyttelijätyö mainiota olikin ja pidin sarjasta sinänsä. Ja nyt kun Jim-kanavainen aloitti sarjan uusinnan, en ollut ajatellut sukkana seurata sitä uudelleen. Kuitenkin eksyin lauantaina kanavalle ja nauliinnuin seuraamaan kolmatta jaksoa. Prior Walkerin esi-isät kompastelivat herkullisesti sanansaattajan airueina, Emma Thompson ehti loistaa kolmessa roolissa, Meryl Streep kahdessa, Mary Louise Parker eksyi fantasiamaailmaansa ja Al Pacino räyhäsi. Oli sitä hieno katsoa, kerta kaikkiaan. Nyt kun juoneen ei tarvitse kiinnittää enää niin suurta huomiota, sai rauhassa keskittyä joka puolelta vyöryvään tukevaan tekstiin (tämä näytelmä pitäisi oikeastaan varmaankin lukea kirjana, jotta kaikki hienoudet ehtisi sulattaa omaan tahtiinsa) ja nauttia, nauttia, nauttia aivan loistavista näyttelijäsuorituksista. Hengästyttävän hauskaa, ihanaa kun vanha tuttu yllättää mukavasti.

Nyt tuli taas ikävä Weedsiä, jonka loppuminen syksyllä köyhdytti maanantai-iltoja. Siinäkin MLP ja Justin Kirk loistivat kirpakan käsikirjoituksen ohella.

DigiTV saa minusta kyllä puolustajan; näin kaapelittomana pientaloasukkina boksi on laajentanut tajuntaa valtavasti ennen kaikkea Yle Teeman ja FST:n vuoksi, mutta myös SubTV ja nyt Jim ovat mainio lisä tarjontaan. Sohvaperuna nostaa peukun pystyyn.