Omaa tutkintoani harsiessani kasaan en varmaan koskaan seurannut yhtäkään luentosarjaa alusta loppuun. Ei vain ollut pakko istua siellä kuuntelemassa paappojen käninöitä, helpompi oli nukkua aamulla pitkään opintorientoväsymystä parannellen ja suunnata se vähäinen ylijäänyt energia harjoitustöihin ja selkkareihin. Tenttiin luettiin harjoitustyöt, prujut ja joskus vahingossa se kirjakin. Luennot olivat vihoviimeinen tapa kuluttaa vapaa-aikaansa.

Nyt on sitten ihan toisin: Luennoille on kiva mennä, vaikka kerralla neljän tunnin luennon kuunteleminen onkin vähän liikaa. Mutta esiintyvän ihmisen katsominen viehättää, ja jostain syystä minä satun olemaan sitä opiskelijamallia, joka parhaiten omaksuu asiat esitystä katsellen ja tietoa imien. Omana opiskeluaikana tuota ei vain kokenut ollenkaan tärkeäksi, pääasia oli päästä läpi tentistä, ei niinkään omaksua se päntättävä tieto, niin surullista kuin tuon tunnustaminen onkin.

Mutta palataanpa vielä niihin nykyisiin luentoihin. Ala on minulle uusi, samoin tavat ja teemat käsitellä tietoa. On kiehtovaa seurata, miten luennoitsija jäsentää luentoon valitsemansa asian, millaiset kalvot hän on laatinut, miten kommunikoi kuuntelevan ja muistiinpanoja kiivaasti suihkivan opiskelijalauman kanssa. Sitten on nämä riemastuttavan eloisat, nokkelat ja hauskat nuoret alansa asiantuntijat, joiden luentoja olisi ilo seurata pelkästään viihdearvon vuoksi, puhumattakaan sitten havainnollisen ja loistavan informatiivisesta tiedon välittämisen takia. Asiastaan innostunutta ja sen syvällisesti hallitsevaa nuorta tutkijaa on ilo kuunnella.

Nykyisin käyn luennoilla vapaa-ajallani, ja vielä maksan siitä. Niin se elämä menee. Enpä olisi 15 vuotta sitten uskonut nauttivani tällaisesta.