Teräväpiirteisissä mustavalkokuvissa on jotain sanomattoman viehättävää. Kävin tässä taannoin Tennispalatsin taidemuseossa katsomassa Robert Doisneaun näyttelyn ja ihastuin. Niin valtavan lämpimiä, humoristisia, ihmisläheisiä, kerrassaan ihastuttavia valokuvia. Ne kuvat elivät.

Heräsi jälleen kiinnostus valokuvaamiseen. Oppisiko sitä rajaamaan kohteita, löytämään näkökulmia ja vangitsemaan hetkiä? Ja ennen kaikkea: oppimaan mitä ne kaikki asetukset ja vimpulat siinä kameranrakkineessa tekevät? Millainen kamera pysyisi hyppysissä? Miten oppisin tihtaamaan hajataittoisilla silmilläni oikein?