Aina vain ajaudun lukemaan 1800-luvun kirjallisuutta, vaikka kuvittelin tämänkertaisen krinoliinikauden jo jääneen vähän jäähylle. North & South vei aikanaan syvälle takaisin Jane Austenin, Brontën, George Eliotin ja tietysti Elizabeth Gaskellin aikakauden maailmoihin, enkä pitkiin aikoihin muun aikakauden tekstejä harrastanutkaan. Nyt alkaa olla jo ähky, mutta aina vain tulee jotain uutta, joka jaksaa edelleenkin innostaa. Kuten uudet Jane Austen -filmatisoinnit, kesän BBC:n uusinnat (ihana Rufus Sewell Kaarle II:na, Daniel Deronda ja kaiken hehkun alkulähde, North & South) ja sopiva määrä nuhjuisia divarilöytöjä.

Olen aina ollut sitä mieltä, ettei Austenin terävä kieli pääse oikeuksiinsa suomennoksissa. Ylpeys ja ennakkoluulo oli minulle täysin mahdoton luettava, olin kolunnut sen niin läpikotaisin alkuperäisellä kielellä. Nyt kuitenkin sain siippani hyvää hyvyyttään minulle hankkiman Austen-suomennoksen Neito vanhassa linnassa eli Northanger Abbeyn, ja olen ihan myyty kirjan nokkeluuksille myös äidinkielelläni. Olen aina pitänyt tästä kepeästä ja hauskasta opuksesta, ja rakastin uusinta filmatisointia, mutta silti olin yllättynyt kuinka hykerryttävää teksti oli käännettynäkin. Tietysti tietty vanhan ja koukeroisehkon englannin antama napakka silaus tekstistä puuttuu, mutta ironisoivan iloitteleva tarina flirttailevista ja haaveksivista teineistä on yhtä ihanan koominen kornista otsikostaan huolimatta.

Lauantaina telkkarista tulee viimeinen osa North & Southista. Vaikken ole katsonut devariani miltei (kauhistus sentään) puoleentoista vuoteen, uskon silti muistavani kaikki repliikit ulkoa. Etenkin jakson viimeiseltä viideltä minuutilta.