Listataanpa vielä kertaalleen ne viimeisten vuosien Austen-buumin tuotokset.

Pride and Prejudice 2005: P&P light. Koohottava, sekava, ajoittain hauskakin, kauniisti kuvattu (no se sika poislukien) läpijuoksu juoneen. Oliko siinä Wickhamkin? Ai se meni jo. Tämmöiselle vanhalle P&P 1995:n ja Colin Firthin kyllästämälle pierulle tuo oli liian höttöä, mutta vankkoja faneja tämäkin on Austenin maailmalle voittanut.

Mansfield Park 2007: Eipä tällä sankarittarella ole paljoakaan tekemistä kirjan Fannyn kanssa, mutta mahdoton sankaritarhan se tylsä, vetistelevä vikisijä olikin. Minun puolestani molemmat voi unohtaa.

Persuasion 2007: Sekoitetaan juonen aikajana ja katsotaan selviydytäänkö siitä kunnialla. Melkein. Aika mukiinmenevä, joskin vuosikerta 1995 vie jälleen voiton kuusi nolla, imho. Sally Hawkins on aika hyvä silmiin syvälle katsovana kärsijänä, Rupert Penry Jones varsin katsottava joskin pökkelö Wentworth. Mutta se mahdoton maraton! Se tolkuton ensisuudelma!  

Northanger Abbey 2007: Kerrassaan herkullinen hupailu, juuri niin kepeä ja hauskalla tavalla höpsö kuin kirjakin. Oli aikakin että Mr. Henry Tilney, Austenin hauskin sankari, saatiin filmattua.

Sense & Sensibility 2008: Ang Leen elokuva vuosikymmenen takaa on niin loistava, että ajatus uudesta versiosta tuntui mahdottomalta, melkein häväistykseltä. Tämä BBC:n versio on laadukas, hyvin näytelty, luonnollisesti laajempi tarina kuin se Emma Thompsonin kirjoittama. Loppua kohti mielipiteet paranivat, kyllä tämä paikkansa ansaitsee. Erityisesti Brandon, Elinor ja Edward saavat siunaukseni, mutta tämän tarinan Willoughby ei. Melkein pilasi koko jutun, mokoma.

Becoming Jane 2007: Jos kerran LIA oli hömppää sietämättömyyden rajamailla, miksi tämä, ilmavuudeltaan ja uskottavuudeltaankin ihan vastaavaa tasoa oleva höttö tuntui olevan ihan OK? Ihana, loistava James McAvoy lienee isosti vastuussa, mutta ehkä tämä satu on vain jotenkin sulavampi? Eikös vain lopussa tuntunutkin siltä, että Darcy-otteella ei sittenkään viitattu lainkaan Tom Lefroy-hahmoon? Satuahan tämä on, dokumenttina tämä olisi raivostuttava, mutta jollakin tavalla onnistuin viihtymään. Tykkäsin, vaikka todellisen Janen puolesta olisi pitänyt vihata koko juttua. Erikoista.

Miss Austen Regrets 2007: Se älykkyys mikä edellisestä puuttui on konsentroitu tähän. Tämän Jane Austenin autenttisuuteen olisin voinut uskoa karvoineen kaikkineen. Juoni on tietysti mielikuvituksen tuotetta, eihän totuutta selväksi saadakaan, mutta oi miten todentuntuinen maailma tässä oli! Se dialogi, kaikki. Loistava pieni tarina!