Lapsettomalla yli 30-vuotiaalla jäärällä nyt ei välttämättä joka joulu ole mieli hempeimmillään kuitenkaan, mutta tänä vuonna joulufiiliksen olemattomuus on jotain ihan toista gigaluokkaa. Joinakin vuosina olen innostunut hirmuisesti joistakin jouluruoista ja laatinut innokkaasti kaiken maailman pateita ja purnukoita, väsännyt pipareita (tietysti vain ja ainoastaan sillä äidin käyttämällä Oikealla Reseptillä) ja hörppinyt hyristen glögiä. Tai myhäillyt piilotellessani hankkimiani lahjoja ja odotellut ihmisten ilmeitä paketteja avatessaan. Kuunnellut O Helga Nattia täysiä.

 Tänä vuonna toivotan tämän pakkosukulointijuhlan niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Ei kiitos. Taidan tehdä usein pitkiä kävelylenkkejä enkä huoli ketään mukaan. Glögiä voin juoda kyllä, mutta kaatakaa siihen sitä terävää ihan reilulla kädellä, kiitos. Ja jos kukaan uskaltaa ehdottaa tonttuleikkejä, alan kirkua.

Anteeksi nyt vain. Yksinkertaisena ihmisenä reagoin omalla tavallani voimakkaasti kaikenlaisiin ilmassa leijuviin jännitteisiin.