Reaalielämäni kun nyt velloo omaa epäkeskorataansa sinne tänne, olen näköjään viehättynyt TV-sarjoihin, joissa kuvataan tavallista keskiluokkaista elämää ja sen kipupisteitä. Syksyllä seurasin silmät korvat täpöllä, varpaat sikkaralla HBO:n parisuhdemyrskyjä Tell Me You Love Me -sarjassa. Nyt olen jälleen samalla intensiteetillä terapiahuoneessa kärpäsenä katossa In Treatmentin imussa. Molempia yhdistää monikin asia.

• Terapia kiintopisteenä, jonka kautta elämää peilataan.
• Hyvä, erinomainen, loistava näyttelijätyö. En kummassakaan huomaa seuraavani keksittyjen ihmisten tarinoilla leikkimistä, nämä hahmot ovat eläviä. Henkilöhahmot voisivat olla todellisesta maailmasta, jolleivät sattuneesta syystä olisi ihan Hollywood-näyttelijöiden näköisiä.
• Kaikenlaisen täytteen, kuten taustamusiikin varsin hillitty käyttö. Tell Me oli tämän suhteen jopa puritaaninen: musiikki soi vasta lopputekstien aikana. Keskitytään oleelliseen, ja otetaan siitä kaikki irti.
• Käsikirjoitukset ovat elämänmakuisia, hiljalleen avautuvia, vähitellen eteneviä, draamaa ainakin näennäisesti alleviivaamattomia. Tekeekö näitä ne samat amerikkalaiset, joiden elokuvat ovat monesti niin surullisen muovisen, tunkkaisen, laskelmoidun ja kuluneen makuisia?
• Tuotantoyhtiö. Tämä ei liene sattumaa.

Toiset suosikkini tulevat nekin rapakon takaa, sieltä hapatuksen keskeltä: Weeds ja Mad Men. Keskiluokkaisuudella leikitään näissäkin, tosin realismista ollaan jo vähän irtauduttu: Weeds anarkistisilla, keskitietä härnäävillä kärjistyksillä ja Mad Men nostalgisella aikakaudellaan. Silti nekin kiertävät saman kysymyksen äärellä, miten elää ihmisiksi ja tulla onnelliseksi. Weedsin poskettomuudet riemastuttavat, koska sarja on pysynyt raikkaana ja päähenkilö onnistuu tasapainoilussaan sankarittaren ja hoitoon ohjattavan kahelin välillä. Mad Men on kiehtovan monitahoinen kompleksi, näennäisesti  miesten tarina, mutta jossa naiset ovat kaiken kulmakivi ja se naula, joka minutkin liimaa sitä seuraamaan. Jännitän esimerkiksi, miten Joanin viehätysvoimaansa perustuvan uhkapelin käy.

On se hyvä, että sinivaloa kajastava laatikko saa pohtimaan niitäkin ongelmia, joita minulla ei ole. Vaihtelu virkistää.