Alan hiljalleen olla jo sen ikäinen ettei viattomankeveitä lisääntymiskysymyksiä enää heitellä joka nurkalla niskaan. Mitään kuulustelua en muista aiheesta koskaan kokeneeni, en myöskään ilkeitä vihjailuja tai heittoja, mutta muutaman hämmennyksestä hyytyneen hymyn kyllä kun olen joskus niihin kepeisiin tassutustiedusteluihin vastannut rehellisesti ettei tiineytyminen ole aikeissakaan tiedossa olevassa tulevaisuudessa.

Vaikka valintani on ollut minulle toistaiseksi selvää jo parikymppisestä saakka, itse asiassa aikaisemminkin, olen jostain syystä vähän karsastanut puhua itsestäni muutama vuosi sitten keksityllä termillä Vela, vapaaehtoisesti lapseton, vaikka sitähän minä juuri olen. En oikein osaa sanoa miksi niin on, lueskelenhan minä silloin tällöin Ellien Vela-palstaa ja nyökyttelen tietävästi lukiessani Vapaaehtoisesti Lapsettomien blogia. Ehkä on niin, että pidän tätä niin hirvittävän voimakkaasti nimenomaan minun henkilökohtaisena valintanani, etten osaa luontevasti käyttää siitä tällaista sanaa, vaikka se kuvaa tasan tarkkaan sitä mistä valinnassani on kyse. Olen kyllä sujuvasti vapaaehtoisesti lapseton, mutta velaksi en osaa itseäni kutsua. Hämmentävää, juttu ei voi olla kiinni siitäkään että termi olisi jotenkin leimautunut tiettyyn tyypittelyyn, jota en koe omakseni, sillä niin ei mielestäni ole käynyt, vaikka netti-inttämiset voivat aikamoista kuranheittoa tässäkin asiassa olla. Olenhan minä ihan rehellisesti feministikin, vaikka termi ymmärretään säännöllisesti ja tarkoitushakuisen tahallisestikin väärin. En tunnustaudu miestenvihaajaksi enkä kieltäydy meikkaamisesta tai korkokengistä. Olen feministi, koska arvostan tasa-arvoa kaikkien kesken, enkä halua sukupuolen rajoittavan ihmisten tekemiä valintoja henkilökohtaisten ominaisuuksien kustannuksella. Siinä se. En siis pelkää ismejä. Miksi en sitten halua itseäni määritellä Velaksi, vaikka olen sellainen?