Oikean psykologin istunto alkoi sedän höpötellessä omista taimiviljelmistään ja herkkien taimien koulimisen haasteista. Joo-o, mysteeri se minullekin on miten pikkuruisesta siemenestä voi kasvaa suuri ja vahva kasvi, kun ne rimpulat siinä alussa ovat niin surkian hentoja ja säälittäviä. Sedän tarkoituksena oli rinnastaa tomaattiensa ja ihmistaimien herkkyys, kyllä kyllä, mutta mietin jo silloin että meidän tapauksessamme mentiin nyt ehkä vähän ohi. Taimiahan tässä ollaan oltu kukin aikanamme, ja helposti särkyviä lienemme kaikki koko ikämme joka tapauksessa, mutta paremminkin meihin aikuisiin ihmisiin tässä tilanteessa sopisi vertaus saariston tuulisilla kallioilla sinnikkäästi elämäänsä jatkava, käkkäräinen bonsai-mänty au natulel.

Vielä kun tiedän ukkoni mielipiteet menneiden polvien tekemien virheiden kaivelun mielekkyydestä, ei tämä ensimmäinen tilaisuus kenties mennyt ihan nappiin. Katsotaan nyt kuitenkin mitä tästä kehittyy. Ymmärrän terapeutin halun tutustua taustoihin ensin, jopa senkin että käydään kiinni heti siihen kaverin silmissä varmasti lihavimpaan matoon, mutta olisi meidän kannaltamme ollut ehkä parempi aloittaa kuuntelemalla oma näkökulmamme asiaan, myöskin sen suurimman nilviäisen osalta, joka meidän jutussa ehka sittenkin on pelkkä sivujuoni. Tämä siitäkin huolimatta, että edellinen kaveri oli pohjustanut terapeutille tarinamme ja lähtökohtamme piti olla sedälle tuttu. Jäi kyllä sellainen olo, että puhelin on mennyt välissä rikki ja sedän olettamukset lähtivät siitä ilmeisimmästä olettamasta.

Olemme ehkä liiankin hyviä puhumaan asioista, sanoittamaan taustoja ihan itse. Se mistä varmasti hyötyisimme on näkökulmat ja oikeat kysymykset. Katsotaan alkaako niitä putkahdella tämän kaverin suusta. Nythän me olemme vasta alussa.